Tampereen Perussuomalaiset valitsi hallituksen vuodelle 2026

Tampereen Perussuomalaiset järjesti sääntömääräisen syyskokouksensa toimistollaan Nekalassa torstaina 30.10. Kokouksessa tehtiin henkilövalinnat vuodelle 2026.

Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle yksimielisesti Pentti Hupanen. Hupanen on ollut Tampereen Perussuomalaisten toiminnassa mukana vuodesta 2012 lähtien, ollen yksi yhdistyksen pitkäaikaisimmista jäsenistä.

 

Hallitukseen valittiin jatkokaudelle Mervi Hissa, Maria Nikupaavo, Tomi Lehtola, Jouko Lipponen, Aarne Raevaara, Anne Valtakivi, Tami Koivuniemi ja Toni-Mikko Leppänen. Uusiksi jäseniksi valittiin Nita Altun sekä Niko Karinkanta

 

Lisäksi hallituksen varajäseniksi tulivat valituksi Marika Puolimatka, Markus Viitala, Juho Auvinen, Harri Vehviläinen, Jouni Riihimäki, Arja Tuppurainen, Timo Viljanen, Erkki Seppänen, Tarmo Välimäki sekä Ulla Louhivuori

Kirjoitettu 30.10.2025

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa