Tampereen Perussuomalaiset valitsi monipuolisen hallituksen – Kirsi-Maarit Asplundista uusi puheenjohtaja

Tampereen Perussuomalaiset ry piti syyskokouksensa lauantaina 27. lokakuuta. Kokouksessa päätettiin yhdistyksen luottamustehtävistä vuonna 2019. Nykyinen puheenjohtaja Kari Lindbom ei hakenut jatkokautta puheenjohtajana.

Uudeksi puheenjohtajaksi vuodeksi 2019 valittiin asuntomyyjä LKV Kirsi-Maarit Asplund, joka on kuluvan vuoden toiminut yhdistyksen 1. varapuheenjohtajana. Hän on toiminut pitkään useissa kunnallisissa ja yhteiskunnallisissa luottamustoimissa. Hän on myös ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2019.

Hallituksen jäseniksi valittiin Henri Häkkilä, Heikki Luoto, Erika Veltheim, Kari Lindbom, Antti Moisander, Seikku Kaita, Kari-Pekka Rauhala, Kirsi Riuttamäki, Sirpa Tuppurainen ja Satu Koivisto.

Hallituksesta tuli kokoonpanoltaan monipuolinen. Edustettuna ovat niin nuoret ja opiskelijat kuin iäkkäämmät sekä eläkeläiset, duunareita ja yrittäjiä unohtamatta. Hallitukseen tuli valituksi myös runsas määrä naisia, vaikka ”äijäpuolueen” leimaa on perussuomalaisiin yritetty lyödä.

Valittu hallitus järjestäytyy toimikautensa alussa.

 

Lisätietoja:
Kirsi-Maarit Asplund
1. varapuheenjohtaja
kirsimaarit.asplund@nullgmail.com
045 121 3360

Kirjoitettu 29.10.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa